Voiko porkkanaa antaa koiralle? Kyllä voi. On kuitenkin hyvä aloittaa pienestä määrästä, pienistä palasista, ja kokeilla miten koira ja koiran vatsa reagoi tähän. Porkkana sisältää paljon kuitua, ja tästä syystä se saattavat joillekin koirille aiheuttaa huonoa oloa, tai jopa ummetusta. Valmiiksi pienityt palaset ovat alkuun parempia, sillä koiran itse purressa kokonaisen porkkanan, jäävät palaset usein suuriksi. Näin ollen porkkana ei välttämättä ole niin hyvää ravitsemuksellisesti ja voi olla jopa vaarallista, kuin pienempinä paloina tai esimerkiksi keitettynä. Yleensä koirat pitävät porkkanasta, vaikka ensisijaisesti ovatkin lihansyöjiä. Lisäksi porkkana voi olla hyvä A-vitamiinin lähde.
Raakaa porkkanaa koiralle, vai sittenkin keitettyä?
Raaka porkkana on hyvää pureskeltavaa koiralle. Sitä voi tarjota myös pakastettuna, kokonaisena tai ohuina siivuina, jopa kuivattuna. Raaka porkkana ei kuitenkaan usein ns. sula koiran vatsassa! Tästä syystä se olisi parempi tarjota pieninä paloina. Keitettynä tai kypsennettynä kasvisten soluseinämät rikkoutuvat, ja näin esimerkiksi koira hyötyy paremmin keitetyn porkkanan ravintoarvosta kun se myös sulaa vatsassa. Joillekin koirille liiallinen porkkanan syöminen on puheiden mukaan aiheuttanut lisääntynyttä virtsaamisen tarvetta.
10 parasta vihannesta koiralle
Vihannekset ovat usein hyvä lisä koiran terveelliseen ruokavalioon, vaikka liha niiden pääravintoa onkin. Niitä voidaan useimmiten tarjota, raakana, kypsennettynä, pakastettuna ja soseutettuna. Kasvisten aktiivisista ainesosista koirat voivat saada tehokkaita mikroravinteita. Värikkäät kasvikset sisältävät paljon antioksidantteja, jotka saattavat auttaa vastustamaan sairauksia, sekä edistämään silmien ja aivojen terveyttä. Hyviä vihanneksia koiralle, porkkanan lisäksi ovat esimerkiksi:
HUOMIOI KÄYTTÖ- TAI VALMISTUSMUOTO!
Kurkku sopii kaikille, mutta se on hyvä vaihtoehto etenkin ylipainoisille ja herkkävatsaisille koirille. Kurkkua voi myös jäädyttää pakastimessa ja tarjota näin sopivina paloina pureskeltavaksi.
Kurpitsa sisältää erittäin paljon kuituja, ja on usein hyväksi esimerkiksi ummetuksesta kärsiville koirille. Se sopii myös muuten tarjottavaksi sopivina annoksina, vaikkapa purkista, kunhan siihen ei ole lisätty sopimattomia ainesosia.
Kesäkurpitsasta koirasi saa vettä ja kuitaja. Voit tarjota sitä esimerkiksi pakastettuna, raakana tai paistettuna.
Paprikan värin sopivuudella koiralle, voi olla eroja, mutta pääasiassa kaikkia voit antaa koirallesi raakana tai kypsennettynä sopivan pienissä määrin. Joillekin raaka paprika voi aiheuttaa ilmavaivoja.
Peruna on kiistelty tarjottava koiralle. Rakaa perunaa ei suositella sen sisältämien glykoalkaloidien takia, ja niistä nimenomaan solaniinin. Kuitenkin kypsennettynä, tai esimerkiksi perunasoseesta koira saa vatsan täytettä, vitamiineja, mineraaleja ja kuitua.
Vihreät pavut auttavat pitämään painoa kurissa etenkin lihavuuteen taipuvaisilla koirilla. Ne myös edistävät suolen toimintaa sekä tarjoavat sydämelle tärkeitä omega-3-rasvahappoja. Käytä liotettuna tai kypsennettynä.
Parsakaali Varsien pureskelu voi toimia vaikkapa hammasharjana. Parsakaalissa on vähän kaloreita, mutta koirasi voi saada siitä runsaasti vitamiineja, kalsiumia ja kuituja. Liiallisesti annettuna parsakaali voi aiheuttaa myös ilmavaivoja, joten ole tarkkana annostelun kanssa. Tarjoa raakana, keitettynä tai pakastettuna.
Kukkakaali ja lehtikaali sopii koiralle pääasiassa parsakaalen tavoin.
Valkokaali edellä mainittujen kaalien tavoin, sisältää runsaasti vitamiineja, terveellisiä kuituja, antioksidantteja sekä mineraaleja kuten kaliumia, kuparia ja mangaania. Kaalella, erityisesti punakaalella uskotaan olevan syöpää torjuvia vaikutuksia. Kaali voi myös auttaa immuunijärjestelmän toimimisessa ja vähentää sydänsairauksien riskiä.
Bonuksena
merilevä on meren superfoodia koiralle. Se sisältää runsaasti B-vitamiinia, jodia, kalsiumia ja hivenaineita. Erityisesti jodia voi olla vaikea saada tarpeeksi ravinnosta. Se on hyvin tärkeää kuitenkin esimerkiksi kilpirauhasen toiminnalle, sillä kilpirauhashormonit tarvitsevat sitä rakennusaineeksi. Merilevän on myös todettu joillakin koirilla vähentävän hammaskiven muodostumista. Tarjoa merilevää kuitenkin vain pieni annos päivässä ohjeiden mukaisesti. Kuivatun merilevän rapea koostumus on useiden koirien herkkua.